Keitä ovat cissukupuoliset ja miksi he eivät ole enemmistö

 Keitä ovat cissukupuoliset ja miksi he eivät ole enemmistö

 

Käsitteet cissukupuolisuus ja cissukupuolinen ovat vuosien kuluessa hitaasti löytäneet paikkansa myös suurten medioiden viestinnässä. Viimeisin esimerkki tästä on Helsingin Sanomien Kaupunki-osastossa julkaistu artikkeli, joka käsitteli translakia ja joka määritteli cissukupuolisen seuraavasti, niin kuin korrektia on: ”Cis-sukupuolinen tarkoittaa henkilöä, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässä määriteltyä sukupuolta.” Vastaava määritelmä löytyy Wikipediasta, mutta Wikipediassa on vedetty määritelmästä karkea johtopäätös, että valtaosa ihmisistä olisi cissukupuolisia. Tässä postauksessa avaan cissukupuolisuuden käsitettä ja selitän, miksi suurin osa ihmisistä ei ole cissukupuolisia sen paremmin kuin muun- tai transsukupuolisia. 

 

Wikipedian määrittely cissukupuolisuudesta on tarkalleen ottaen seuraava (viitattu 1.6.2023): 

Kiinnostavaa tässä määritelmässä, jota etenkin liberaalifeministit ja (muiden) transaktivistit vaativat, on, ettei ole sopivaa mainita selityksessä biologista sukupuolta esimerkiksi sanomalla, että henkilön koettu sukupuoli-identiteetti ja biologinen sukupuoli kohtaavat. Näinhän maallikko sen ymmärtää. Liberaalifeministit kaihtavat tätä kuvausta sen vuoksi, että he eivät halua tehdä biologisen sukupuolen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (sukupuoli-identiteetti, gender) välille eroa.

 

Cissukupuolinen-sanan ”vastaparina” on sana transsukupuolinen. Transsukupuolinen on henkilö, jonka ”sukupuoli-identiteetti ei vastaa sitä sukupuolta, johon henkilö on synnytyksen yhteydessä määritelty” (varmuuden vuoksi tämä tarkennuksena). Avainsana sekä cissukupuolisuuden että transsukupuolisuuden määritelmissä on sana sukupuoli-identiteetti: toisella ryhmällä sukupuoli-identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta (joka käytännössä on biologinen sukupuoli), toisella ei.

 

Sukupuoli-identiteetti on avainsana siksi, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole sukupuolesta irrallista sukupuoli-identiteettiä. Siispä selkeä enemmistö ihmisistä on naisia tai miehiä, ei cisnaisia tai cismiehiä. Kyse on siis siitä, että suurin osa ihmisistä ei koe olevansa naisia tai miehiä (tai identifioidu jompaankumpaan sukupuoleen, kuten joskus sanotaan), vaan he yksinkertaisesti ovat vain naisia tai miehiä. Jos cissukupuoliset olisivat enemmistö, se edellyttäisi, että suurimmalla osalla maailman ihmisistä on jonkinlainen sukupuolesta irrallinen sukupuolikokemus, mutta näinhän asia ei ole. Useat ovat myös sanoneet, ettei sukupuoli ole heille minkäänlainen kokemus, ettei sukupuoli ”tunnu” miltään. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta en itse kerta kaikkiaan tunnista minkäänlaista tunnetta siitä, mikä minun sukupuoleni on. Sukupuoleeni kohdistuvat odotukset aiheuttavat tunteita, mutta näistä ei käsittääkseni sukupuolikokemuksessa ole transaktivistienkaan mielestä kysymys. 

 

Kiinnostava kysymys olisi myös, että jos henkilö haluaa määritellä sukupuolensa pelkästään kehonsa perusteella, olisiko se transaktivistien mielestä väärin. Transaktivistit yleensä pitävät sukupuoli-identiteettiä merkittävämpänä asiana kuin sukupuolta. Itselleni sukupuoli on nimenomaan kehoni tasolla oleva asia, enkä varmasti ole tämän asian kanssa yksin.

 

Olen tavannut henkilökohtaisesti elämässäni vain yhden ihmisen, joka on sanonut olevansa cissukupuolinen. Varmaan heitä on lähipiirissäni muitakin, mutta he eivät vain ole kertoneet sukupuolikokemuksestaan. Siksi pidän jokseenkin koomisena, että transaktivistit haluavat työntää valtaosan ihmisistä laatikkoon, jossa lukee kyljessä ”cis”. Tämän he oikeuttavat sillä, että ihmiset transsukupuolisten ympärillä haluavat työntää transnaisia mies-lokeroon ja transmiehiä nainen-lokeroon. Sinänsä ymmärrän heidän ajatuksensa, mutta päättelyssä on silti aukko. Transnaiset saavat tietenkin toteuttaa sukupuolikokemustaan sillä tavalla, jonka mieltävät naisena olemiseksi, mutta samaan aikaan muun maailman ei pidä vääntää itseään vinkuralle. Toisin sanoen on melko korni ajatus, että trans- ja cissukupuolisten ihmisten olemassaolon takia myös muiden pitäisi etsiä itsestään jokin keinotekoinen sukupuoli-identiteetti, jonka sitten rinnastaa varsinaiseen sukupuoleen.

 

Sukupuolen ja kehon ominaisuuksien yhdistämisestä transaktivistit käyttävät nimitystä cisseksismi. Termin kantasananan on sana seksismi, jonka määritelmä riippuu siitä, keneltä kysytään, mutta Kotimaisten Kielten Keskus määrittelee seksismin napakasti näin: ”[katsantokanta], joka korostaa sukupuolten välisiä eroja ja niihin perustuvaa sukupuolen eriarvoisuutta.” Etuliite cis sanan seksismi edellä kuvaa sellaista syrjinnän muotoa, jossa kehollisten ominaisuuksien ja sukupuolen välille muodostetaan yhteys. Tällaista on esimerkiksi kielenkäyttö terveydenhuollossa, kun rintasyövästä ja kohdunkaulansyövästä puhutaan naisten sairauksina, tai kuukautissuojamainoksissa, joissa suljetaan ulos transmiehet. Toisin sanoen – ja mutkat suoriksi vetäen, myönnän – cisseksismissä on kyse transsukupuolisten sivuuttamisesta ja ylipäätään varomattomasta sukupuoleen viittaavien sanojen käyttämisestä. Äkkiseltään, mikäli asiaan ei ole vihkiytynyt, ajatus sanan nainen korvaamisesta kohdunkaulansyöpää käsittelevässä tekstissä sanalla kohdunkaulallinen tuntuu absurdilta, mutta ei sitä valitettavasti ole. Vastaavasti kauan lapsesta haaveillut tuttavani sai Facebookissa melkoiset nuhteet transaktivistitutultaan kerrottuaan synnyttäneensä edellisenä yönä terveen pojan.

 

Cisseksismi terminä vertautuu vuosien takaa tuttuun mutta onneksi unohdettuun sanaan ikärasismi. Kummassakin nimityksessä vakavaa syrjinnän muotoa kuvaavan sanan eteen on laitettu toiseen ihmisryhmään viittaava sana, joka muuttaa kantasanan merkityksen tai vääntää sen kiemuralle. Ei liene tarpeen vääntää rautalangasta, miksi etnisyyteen perustuvaa sortoa kuvaavan monimutkaisen termin käyttäminen paljon pienemmän ongelman käsittelyssä on väärin. Samalla tavalla on vastenmielistä ottaa käyttöön sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää kuvaava sana ikään kuin äiti-sanan käyttäminen raskautta ja lapsen synnyttämistä käsittelevässä yhteydessä olisi yhtä paha asia kuin äitien syrjintä työmarkkinoilla. Vain toinen edellä olleista esimerkeistä on seksismiä, puhtaimmillaan.

 

Cisseksismin rinnalla kulkee käsite cisnormatiivisuus. Cisnormatiivisuudella tarkoitetaan sitä oletusta, että kaikki maailman ihmiset olisivat cissukupuolisia. Koska cissukupuoliset ovat kuitenkin vähemmistö, normatiivisuus tässä kohdin tuntuu hieman kankealta. Eri asia on esimerkiksi heteronormatiivisuus, jossa kaikkien ihmisten oletetaan olevan heteroita. Heteronormatiivisuus taas käsitteenä on täysin ymmärrettävä, koska heterot ovat selkeä enemmistö. Toki transaktivistit luultavasti hakevat cisnormatiivisuus-käsitteellä kuvausta ilmiöstä, jossa sukupuoleltaan miesten oletetaan olevan miehiä, vaikka heillä on naisen sukupuoli-identiteetti. Vaan eikö kuitenkin ole varsin ymmärrettävää, ettei ihminen, jolla ei ole sukupuoli-identiteettiä, tule aina kysyneeksi ihmiseltä, mikä sinun sukupuoli-identiteettisi on?

 

Lopuksi haluan vielä pohtia, onko cissukupuoliseksi määritellyllä ihmisellä oikeus ärsyyntyä, jos hänet ”cissukupuolitetaan” eli määritellään cissukupuoliseksi vastoin hänen tahtoaan. Transaktivistien mukaan ei ole, koska kyse on heidän mielestään enemmistöstä ja koska ”cissukupuoliset” ”väärinsukupuolittavat” transihmisiä. Onko ihmisen pakottaminen lokeroon tästä huolimatta asiallista toimintaa? Wikipedian mukaan (ks. kuva ylhäällä) cissukupuolisuus voidaan määritellä myös sitä kautta, mitä henkilö ei ole. Mutta jos henkilö ei ole transsukupuolinen jne., jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi olla cissukupuolinen? Vai onko tämä luokka sitten ”sukupuoleton”? 

 

Omaan identiteettiin on tietenkin kaikilla oikeus. Ja, kuten edellä mainitsin, transnaisilla on täysi oikeus toteuttaa naisena olemista oikeaksi kokemallaan tavalla, mahdollisuuksien rajoissa tietenkin. Identiteeteissä ei sinänsä ole mitään väärää. Minullakin on identiteettejä, useita. Mutta en halua väkisin keksiä itselleni identiteettiä, jota minulla ei ole ja jota en myöskään varsinaisesti tarvitse. En ole transnainen, en ole cisnainen, olen nainen.

 

 

 

Blogi Nainen (substantiivi): kirjoituksia kielestä, sukupuolesta ja keskustelukulttuurista

Aloitan nyt blogin, jossa kirjoitan kielestä, sukupuolesta sekä keskustelukulttuurista, joka Suomessa tällä hetkellä vallitsee. Keskustelukulttuuria perkaavissa kirjoituksissani keskityn etenkin siihen keskusteluun, joka käsittelee sukupuolta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Olen suomen kielen maisteri Turun yliopistosta. Olen, kuten epäilemättä kaikki suomen kieltä yliopistoon päätyneet, ollut aina kiinnostunut sanoista ja ylipäätään siitä, miten asiat ilmaistaan, miten niistä puhutaan. Siksi olen suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua, joka on jatkunut jo useita vuosia ja ottanut aina vain uusia kierroksia. Luulin eräänlaisen saturaatiopisteen jo saavutetun, mutta en ole aivan varma. Joka tapauksessa kyse on tietenkin erilaisten ryhmien kokemaa sortoa käsittelevästä keskustelusta, feminismistä ja etenkin sukupuolta ilmaisevien sanojen käyttämisestä - mitä sanoja saa käyttää, miten asioita nimetään, kuka saa puhua ja mistä ja miten.

Olen ollut turhautunut tähän keskusteluun jo pitkään. Ääneni keskustelussa on pieni, mutta ehkä sen esiin tuominen on tärkeintä eniten minulle itselleni.

Sanojen käyttäminen tasa-arvo- ja muussa keskustelussa kiinnostaa minua siis koulutustaustani takia suuresti. Toinen syy kiinnostukseeni on, että olen jo pienestä tytöstä pitäen ollut kiinnostunut naisten asemasta. Feminismi-sanaan minulla on ristiriitainen suhde, mutta vaikka keskustelu feminismistä tai feminismi-sanan mainitsemisen yhteydessä on aina ollut haastavaa, nyt siitä on tullut suorastaan ahdasta. Feminismi-sana ei nimittäin herätä enää latautuneita tunteita pelkästään naisvihaajissa vaan myös ihmisissä, jotka kannattavat niin kutsuttua neljännen aallon intersektionaalista feminismiä. Tämän ideologian kannattajista käytän tässä blogissa nimitystä liberaalifeministi. Kuka on riittävän puhdasoppinen saadakseen käyttää itsestään sanaa feministi? Siinäpä varsinainen kookospähkinä purtavaksi.

Painotan teksteissä eniten naiskysymyksiä. Lisäksi pohdin ja kommentoin yleisesti aikamme kuumia kysymyksiä kuten sitä, kuka saa kääntää rodullistetun henkilön kirjan - mitä tarkoittaa edes sana rodullistettu - tai miksi Afrikan tähti -pelistä nousi niin suuri kohu.

Liberaalifeminismi ja siihen liittyvä kielikikkailu on herättänyt tunteita laidasta laitaan somessa jo pitkään, pitkään. Ongelmana keskustelussa kuitenkin on ollut, että se ei oikein etene mihinkään; ihmiset kykenevät kyllä pilkkaamaan liberaalifeministejä ("hiekkapilluja", "kukkahattutätejä", "mielensäpahoittajia"), mutta harva on ollut valmis tai suoraan sanottuna edes kykenevä sanaston tai ilmiöiden tarkempaan tarkasteluun. Jos joku vaatii nainen-sanan asemesta menkkoja koskevassa keskustelussa käytettävän sanaa menstruoiva, tämä henkilö voidaan vain nauraa pihalle ja leimata mielensäpahoittajaksi. Se on helppoa. Lainkaan kiinnostavaa se ei kuitenkaan ole. Toisin sanoen koen, että keskustelusta on puuttunut välistä ikään kuin ääni, joka sekä kyseenalaistaa liberaalifeministien vaatiman sanaston että kykenee analysoimaan sitä syvemmin. 

Liberaalifeministit painottavat, että sanoissa on valtaa - siksi he kiinnittävät voimakkaasti huomiota siihen, miten asiat ilmaistaan. Vammainen ei ole synonyymi huonolle, ja on hyvin eri asia, sanotaanko ihmisestä trans vai transu. Tässä olen heidän kanssaan ehdottomasti samaa mieltä. Harhaan mennään kuitenkin siinä kohdin, kun sanat voivat tarkoittaa mitä vain; ja näin on liberaalifeministien keskusteluissa käynyt sanalle nainen. Sukupuolihan, käsittääkseni, määräytyy liberaalifeministisen ideologian mukaan henkilön oman kokemuksen kautta. Niin toki voidaan sanoa, että kyllä sukupuoli on määriteltävissä, mutta se on niin monimutkainen sosiaalinen konstruktio, että lyhyt määrittely ei ole helppoa, tai että sukupuoli on aivoissa mutta asiaa ei ole vielä tutkittu riittävästi. Oli asia miten hyvänsä, niin mikäli sukupuolikeskustelussa sanan nainen merkitys häivytetään, häivytetään samalla se tosiasia, että on olemassa tasa-arvokysymyksiä, jotka koskevat pääasiallisesti tai kokonaan pelkästään naisia. Sama pätee luonnollisesti miehiin.

Rebecca Solnit kirjoittaa esseessään "#YesAllWomen - #KylläKaikkiNaiset" (suomentanut Pauliina Vanhatalo) näin: "Kieli on valtaa. Kun muuttaa kidutuksen tehostetuksi kuulusteluksi tai murhatut lapset oheisvahingoiksi, murtaa samalla kielen vallan välittää merkityksiä. Se ei enää saa ihmisiä näkemään, tuntemaan ja välittämään. Mutta prosessi toimii myös toiseen suuntaan. Sanojen valtaa voidaan käyttää merkityksen hautaamiseen - -. Jos ilmiölle, tunteelle tai tilanteelle ei ole sanoja, siitä ei ole mahdollista puhua, mikä tarkoittaa, etteivät ihmiset voi myöskään liittyä yhteen keskustellakseen asiasta tai muuttaakseen sitä." Jos meiltä viedään sanat, joilla asioista keskustellaan, asioista ei voi keskustella. Voidaan toki sanoa, että maailmassa silvotaan vuosittain noin neljä miljoonaa pimpillistä, mutta tällöin asian naiserityisyys katoaa, ja asiasta lakataan puhumasta juuri naisten kokemana sortona. (Luvun lähde THL, mutta pimpillisen sijaan käytetty sanoja tyttö ja nainen). En tiedä, onko tämä se, mihin liberaalifeminsitit pyrkivät, mutta tähän he joka tapauksessa päätyvät.

Lusikka soppaan siis.

En tiedä, miksi teen tämän itselleni.