Turvattomampi tila - syrjintä sateenkaariyhteisön sisällä

Yhä useammin olen kuluvan syksyn aikana havainnut, miten ns. "sateenkaariväki" kertoo kokemastaan ikävästä kohtelusta tai suoranaisesta syrjinnästä oman yhteisön sisällä. Ilmiö ei ole uusi, mutta nyt rohkeimmat uskaltavat avata suunsa, vaikka kovin varpaisillaan ja sovittelevia ovat silti, enimmäkseen. On alkanut näyttää yhtä enemmän siltä, että linnake huojuu, eivätkä transaktivistit voi pomottaa seksuaalivähemmistöjä, tai naisia, enää entiseen malliin. Moni on vihainen, osa vain kyllästyneitä.

Aihe nousi taas esiin, kun vaikuttaja ja väitöskirjatutkija Juha Hyrkäs kirjoitti Facebook-sivullaan siitä, miten homo kokee sateenkaariyhteisön nykyään, mikäli tästä yhteisöstä on mitään jäljellä ylipäätään. Samasta aiheesta on jo vuosia kirjoittanut blogissaan Laventeli. Hyrkäs tuo myös esiin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten henkilöiden ongelmat sivuutetaan, jos he eivät näytä tarpeeksi hyviltä ulospäin - ulosanniltaan tai ulkonäöllisestikään.

Hyrkäs kirjoitti kokonaisuudessaan seuraavasti (haettu 29.12.2025). Lihavoinnit ovat minun.

Pitkä lesbo-otsikko

Kun miehenä syntynyt, mekkoon pukeutuva mies, joka ei halua muuttua naiseksi, koska hänen puolisonsa, joka on syntynyt naiseksi, tykkää paljon peniksistä, käyvät kouluissa Setan nimissä kertomassa, mitä on olla lesbopari.

No tulihan sitä asiaa.

Minun missipäivityksessäni ei taistella kruunusta eikä koroista, vaan sanoista. Siitä, kuka saa nimetä kenet ja millä luvalla. Ensimmäinen asia: minusta ei saa käyttää termiä cis-mies. Minä olen mies. Piste. Olen homo, mutta se ei tee minusta mitään alaluokkaa, etuliitteellistä versiota miehestä. “Cis” on muiden keksimä leima, ei minun identiteettini. Ironista kyllä, juuri ne, jotka väittävät taistelevansa luokitteluja vastaan, luokittelevat ensimmäisinä ja aggressiivisimmin.

Suomi ehti ennen tätä uutta, kiiltokuvamaista transideologiaa pitkälle yhdenvertaisuudessa. Nyt mennään vauhdilla taaksepäin. Kaikki pitää lokeroida, nimetä, sertifioida ja hierarkisoida. Oikeat termit oikeille ihmisille – ja väärät ihmiset väärille paikoille. Fetissistä on tullut identiteetti, mutta seksuaalisesta suuntautumisesta on tehty kiusallinen sivulause, josta olisi kohteliasta vaieta. Homo saa olla olemassa, kunhan ei puhu mieheydestä. Ja varsinkaan ei saa vaatia sitä itselleen. Lesboksikin tullaan sillä, että vaimon miespuolinen puoliso laittaa mekon päälleen. Lesbous syntyy garderobista ei sukupuolielimistä.

Väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa tehdessäni olen törmännyt ilmiöön, josta vaietaan järjestelmällisesti. Sateenkaarikodittomuuden suurin ongelma ei ole valtio, kadut tai edes Päivi Räsänen. Suurin ongelma on sateenkaariyhteisö itse. Kodittomat sateenkaari-ihmiset suljetaan ulos omasta yhteisöstään. He eivät ole tarpeeksi edustavia, tarpeeksi trendikkäitä, tarpeeksi hyviä Pride-kuvastoon. Inklusiivisuus päättyy siihen, kun ihminen haisee köyhyydeltä eikä sponsorilta.

Mieluummin liputetaan Prideissä teini-ikäisten heteroiden kanssa kuin autetaan oikeita ihmisiä. Viime vuonna Priden teemana olivat maahanmuuttajat. Ulkomaisia sateenkaari-ihmisiä houkutellaan ja juhlitaan, mutta omat jätetään kylmästi kadulle. Tämä ei ole rasismia, tämä on havainto. Se kertoo siitä, ketkä ovat hyödyllisiä ja ketkä kiusallisia.

Kun puhutaan hyväksikäytöstä, kuva muuttuu vielä rumemmaksi. Monet kukkahattutädit ja -sedät taputtavat innosta, kun maahan saadaan lisää salskeita nuoria miehiä. Miksi? Koska heitä voi käyttää. Ulkomaalainen mies nähdään alistettavana, eksoottisena hyödykkeenä, ei ihmisenä. Ja kaikkein äänekkäimmin tätä kehitystä puolustavat ne, jotka syyllistyvät siihen itse. Hyveet huudetaan megafoniin, teot tapahtuvat kulisseissa.

Nyt yhteiskuntaa yritetään hallita termeillä, hyveillä ja pinkkipesulla. Lopputulos on Priden kuolema ja todellisen epätasa-arvon synty. Joillakin on oikeus kaikkeen, toisilla ei mihinkään. Joitakin saa syrjiä, toisia ei. Ja yksi asia on tullut minulle kodittomuuden myötä kiistattoman selväksi: homo ei saa kutsua itseään mieheksi Suomessa. Se on liian uhkaavaa, liian vanhanaikaista, liian vähän brändättävää.

Ensinnäkin Hyrkäs sanoo ääneen sen, mitä moni on jo vuosia pyöritellyt mielessään: hän ei ole cis tai cishomo, hän on mies, hän on homo, samoin kuin minä en ole cis tai cishetero vaan nainen ja hetero.

Uutta dataa muille kuin seksuaalivähemmistöihin kuuluville kirjoituksessa on se, miten muut vähemmistöihin kuuluvat (tai sellaisiksi itsensä mieltävät) lyövät toisia vähemmistöihin kuuluvia, kuten homoja. Hyrkäs puhuu sateenkaarikodittomuudesta, jota aiheuttaa ulos sulkeminen omasta yhteisöstä tilanteissa, joissa homo ei ole tarpeeksi edustava. Edustavuus on myös kirjoituksen keskiössä: köyhyydeltä haiseva homo ei ole riittävän kiiltokuvamainen someaktivismiin tai Prideen. Tämä on tärkeä huomio ja jää heteroilta näkymättömiin, sillä me emme tiedä, mitä ns. kulissien takana tapahtuu. Mitkä muut juuri seksuaalivähemmistöjä koskevat asiat jäävät pinnan alle, koska Pridessä halutaan juhlia niitä, jotka ovat sopivan tyylikkäitä, ulkoasullisesti tai identiteetiltään? (Identiteettibingossa muitakin kuin seksuaalivähemmistö kuten autismi tai ADHD, aseksuaalisuus, polyamorisuus, transidentiteetti, transfeminiiniys tai transmaskuliinisuus, you name it.) Muistan, kun MeToo-liike lähti liikkeelle, ja transaktivistit korostivat, että transnaiset ovat niitä, jotka kohtaavat kaikkein eniten seksuaaliväkivaltaa. Tästäkin yritettiin tehdä trans-kysymys, mikä suututti minua, mutta onneksi aiheen laajuus sai fokuksen pysymään naisissa. Tai kuten Hyrkäs kirjoittaa: "Hyveet huudetaan mikrofoniin, teot tapahtuvat kulisseissa." Tai eivät tapahdu ollenkaan.

Toinen sateenkaariyhteisön sisältä kirjoittanut henkilö (jätän sukupuolioletuksen tekemättä, vaikka nimi viittaa naiseen) oli nimimerkki salmisenmari Instagramissa. Postaus on haettu 4.12.2025. Se, mistä salmisenmari kirjoittaa, on minullekin tuttua, ei kuitenkaan seksuaalivähemmistöön kuuluvana vaan feministinä - transaktivismi oli tuhota feminismin, mutta onneksi me olimme vahvempia.

salmisenmari nostaa esiin liberaalifeminismiin tiiviisti kuuluvan puhdasoppisuuden, jonka vuoksi minkäänlainen dialogi tai edes pohdiskelu ei ole ollut mahdollista pitkään aikaan. Tämä ei koske vain sukupuolen määrittelyä vaan esimerkiksi myös ja ehkä erityisesti prosituutiota sekä sado-masoksistista seksiä ja euroviisuboikottia. (Euroviisuboikotin vaatiminen on täysin perusteltua, mutta edelleen ihmettelen, miten se keskustelu äityi niin vihamieliseksi ivaamiseksi. Ensi keväänä mennään taas.) 

Puhdasoppisuuteen liittyy salmisenmarin nostama termien hallinta ja se, miten määritellään queer ja kuka on oikealla tavalla trans tai biseksuaali. (Miten voi tykätä molemmista sukupuolista jotenkin väärin?) Tämä on ulkopuolisen silmin aivan absurdia, sillä transaktivistit jos ketkä ovat vaatineet sitä, että jokainen saa määritellä itse sukupuolensa eikä kellään ole mitään sanomista siihen, kuka on nainen ja mitä silloin saa tai ei saa tehdä. Homoja ja lesboja tämä koskemattomuus ei ole koskenut, ja ehkä siihen salmisenmari viittaakin. Onko homo homo ollenkaan, jos ei ole kiinnostunut ihmisestä hänen oman määritelmänsä perusteella eikä kehon piirteiden vuoksi? Onko lesbo oikeasti lesbo, jos ei halua maata transnaisten kanssa? Onko tämä testi, kuka on oikeasti homo ja kuka ei? En ole havainnut samanlaista painostusta kohdistuvan heteroihin. Jotenkin kai olisi liikaa vaatia heteromiehiä koskemaan toiseen mieheen, eihän sellainen käy, vaikka onhan yhdyntää kaikenlaista ja seksi sitä paitsi muutakin kuin yhdyntää! (Joskus tiedustelin, että mitä jos tykkään panemisesta enkä siksi(kään) halua harrastaa seksiä transmiehen kanssa. Sain kuulla, että onhan kaikenlaisia välineitä, jos kumppanillani ei satu olemaan penistä. Joo-oh.)

Oikeaoppisen sanaston hallitseminen on myös, liberaalifeministien kieltä käyttäen, ableistista. (Vammaisiin ja sairaisiin kohdistuvan syrjinnän nimeämistä en sinänsä vastusta, vaikka tässäkin on usein kyse sanaston hallinnasta: sanaa ableismi käytetään olettaen, että kaikki tietävät, mistä on kyse, ja jos ei tiedä, on ignorantti.) Kaikilla ei yksinkertaisesti ole kykyä ottaa haltuunsa valtavaa sanastoa, joka sisältää paljon lainoja muista kielistä sekä erilaisia etuliitteitä. Polveilevaan ja alati karttuvaan ja useita alaluokkia sisältävään sanastoon voi tutustua Setan sivuilta. Osa termeistä vaatii keskimääräistä parempaa lukutaitoa, hierarkkisuuksien hallintaa sekä ihan puhdasta työtä. Jos termejä ei hallitse, joutuu helposti ulkopuoliseksi, koska ei ymmärrä keskustelua. Liberaalifeministeille on hyvin yleistä käyttää vaikeita termejä kuin muut tietäisivät mitä ne tarkoittaa, vaikka eivät tiedä, ja liberaalifeministit tietävät, etteivät muut tiedä. Ja, ennen kaikkea, ei voi osallistua keskusteluun - koska jos ei osaa oikeita termejä, haukutaan hiljaiseksi. Tämä vaikuttaa siihen, kuka sateenkaariyhteisön sisällä saa äänensä kuuluviin.

Vaatiessaan kaikilta keskusteluun osallistuvilta täydellisen korrektin kielen hallitsemista liberaalifeministit sotivat omaa ajatusmaailmaansa vastaan: sen on saatava puhua jonkin ihmisryhmän puolesta joka kyseiseen ryhmään kuuluu, ja äänensä saa kuuluviin se, jolla on valtaa. Lisäksi vielä kuuluessani surullisenkuuluisaan Feministiryhmään Facebookissa huomasin, että äänensä saavat parhaiten kuuluviin aggressiivisimmat sekä ne, joilla on kykyä painaa muita alas. Solvauksia sai ladata täydeltä laidalta, jos kuului vähemistöön, koska vähemmistöön kuuluva ei voi sortaa enemmistöä. Meininki muistutti koulukiusaamista. Mutta kaikki eivät ole aggressiivisia tai halua solvata muita, ja he jäivät meluisampien varjoon. Otan tämän esille, koska asia ei ole aivan vähäpätöinen vaikka siltä vaikuttaakin. Kysehän oli pohjimmiltaan siitä, että vahdittiin omia ja katsottiin, että kukin pysyy rivissä. Eli kuten totalitaarista kaniiniyhdyskuntaa valvonuit vartijakaniini Richard Adamsin teoksessa Ruohometsän kansa totesi: "Jos tarpeeksi etsii, löytää aina jonkun, jota rangaista." Koulukiusaamisessa on tavallista, että "vääränlainen" yksilö suljetaan yhteisön ulkopuolelle, mikä lujittaa muuta yhteisöä. Kumma kyllä nämä vääränlaiset yksilöt haluttiin löytää yhteisön sisältä. Sama jatkuu edelleen: transaktivistit solvaavat ja etsivät "terffejä" sen sijaan, että olisivat huolissaan esimerkiksi äärioikeiston suorasta väkivallasta.

Lopuksi ihan puhdasta ableismia. Näin tänään Instagramissa kirjoituksen, jossa kerrottiin vammaisiin kohdistuvasta syrjinnästä, jota siis tapahtuu sateenkaariyhteisön sisällä - vaikka kuinka tiedostavia ollaan. Transnaiselle oli sanottu, että hänen pitäisi kävellä suoremmassa asennossa, mutta hänellä on skolioosi! Oli myös sanottu, että pitäisi kävellä sirommin, jotta tämä mies vaikuttaisi "naisellisemmalta", mutta kyseisellä henkilöllä on myös CP-vamma. Palataan asian ytimeen: mitä on naisellinen kävely? Tai mitä tekemistä kävelytyylillä ylipäätään on sukupuolen kanssa?

No jaa, voihan sen naiseuden tai lesbouden käydä kaivamassa halutessaan garderoobista, niin kuin Juha Hyrkäs ylempänä kirjoitti. Ja salmisenmarin postaukseen viitaten: jokainen, joka sanoo olevansa trans, on trans, mutta pitää olla oikealla tavalla trans. Oma sana riittää paitsi että ei riitä. Näköjään mekko ja huulipunakaan eivät riitä. Kyllä, palataan alkuun: kuka saa sanansa kuuluviin, kuka puhuu kenen puolesta? Transaktivismin aika naisasialiikkeessä tai homojen ja lesbojen yhteisössä on ohi.