Kokemustarina: Minut määriteltiin syntymässä naiseksi, mutta minulla on miehen sielu

Tarina valottaa transsukupuolisuutta kokemuksena ja kuvaa riipaisevasti, miten transmiehen kohteleminen naisena traumatisoi.

Olen 23-vuotias mies, joka määriteltiin syntymässä virheellisesti tytöksi. Virhe perustui siihen, että kätilö teki arvauksen sukupuolestani, koska minulla oli vulva ja vagina, joita yhteiskunnassamme pidetään merkkinä naissukupuolesta.

Kasvoin tyttönä, tavallaan. Tarkalleen ottaen minua kohdeltiin tyttönä, mikä sai minutkin luulemaan, että olen tyttö. Myöhemmin sain lukea Setan sivuilta, että sukupuoli-identiteetti selviää ja vakiintuu lapsella 3 vuoden hujakoilla, sekä cis- että translapsilla! Minäkin koin olevani poika, vaikka minua puhuteltiinkin "ihanaksi tytöksi" ja "pikku prinsessaksi". Lahjaksi sain nukkeja, vaikka olin kiinnostunut enemmän autoista ja dinosauruksista. Uskomatonta, että äidin roolia tyrkytetään pikkulapsellekin!

Pahinta eivät kuitenkaan olleet nuket, vaan mekot. Arjessa minut puettiin pääasiassa housuihin, mutta juhliin laitettiin mekot. Miksi veljeni (cismies) sai käyttää housuja mutta minä en? Mekot olivat epäkäytännöllisiä, ja lisäksi mekoissa ei ole taskuja. Ennen kaikkea mekot kuitenkin viestivät: minä olen tyttö; ja housut viestivät: veljeni on poika.

Ahdistus alkoi kuitenkin kunnolla vasta, kun päädyin viettämään aikaa enemmän muiden lasten parissa, siis: menin päiväkotiin. Muistan kerran, kun olisin halunnut mennä ulkona kiipeilytelineeseen, mutta pojat olivat vallanneet sen ja sanoivat: tytöt ei saa tulla tänne, mee pois. Menin sanomaan asiasta hoitajalle, mutta hän sanoi, että annetaan poikien purkaa energiaa niin ovat sitten sisällä rauhallisemmin. Poikia suosittiin muutenkin enemmän. He esimerkiksi saivat aina ottaa ruokaa ensin. Minussa heräsi kysymys: Miksi minä en saa noita oikeuksia? Jos minut olisi jo silloin nähty poikana, minäkin olisin saanut esimerkiksi ottaa ruokaa ensin.

Peruskoulu oli aivan helvettiä. Muut tytöt olivat niin kauniita ja ihania, ja ulospäinsuuntautuneet saivat enemmän positiivista huomiota. Viimeistään tässä vaiheessa minulle alkoi valjeta, etten ole niin kuin muut tytöt. Mieleeni ei tullut, että ehkä en olekaan lainkaan tyttö, koska transsukupuolisuus oli silloin tuntematon ilmiö ja yhteiskunta on tosi cisnormatiivinen. Minua alettiin kiusata. Olin kiusaajien mielestään läski, minulla oli pisamia, minulla oli vino nenä, minulla oli hammasraudat, sain silmälasit nelosluokalla, minulla oli lyhyt tukka (kauhean vänkäämisen jälkeen äiti oli suostunut leikkaamaan minulle lyhyen tukan, vaikka hänen mielestään tytöillä kuuluu olla pitkä tukka), minulla oli rumat vaatteet (tästä olen oikeastaan samaa mieltä, koska me olimme vähävaraisia eikä ollut varaa kalliisiin merkkivaatteisiin).

Yläkoulussa kouluväkivalta paheni, koska silloin alkoi murrosikä ja kehojen kommentointi yleistyi. En ollut pitkä ja laiha, vaan minulla oli leveä lantio ja isot rinnat. Vaikka isot rinnat ovat kai monen mielestä hyvä asia, minua ne ahdistivat, ja niitä kommentoitiin ja liikuntatunneilla ne hölskyivät. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa dysforiaa, nyt sen käsitän. Myös kuukautiset aiheuttivat dysforiaa, koska ne tuntuivat todella epämukavilta ja olivat kivuliaat. Sairastuin syömishäiriöön, koska kehoni tuntui vääränlaiselta. Sitä pahensi terveydenhoitajan kommentti, kun hän sanoi, että kuukautisten alkamisen jälkeen naisten täytyy alkaa tarkkailla painoaan.

Elämäni mullistui samana vuonna, kun täytin 17. Latasin silloin Tiktokin. Löysin amerikkalaisen transmiehen kanavan, jolla hän kertoi transsukupuolisuudesta ja siitä, miten paljon ahdistusta väärinsukupuolittaminen hänellä aiheutti. Tajusin, mikä perimmäinen ongelmani oli: minua oli kohdeltu kaikki nämä vuodet tyttönä, vaikka sisimmässäni olen poika! Kun sain sanat kokemukselleni, aloin etsiä tietoa transsukupuolisuudesta ja löysin myös suomalaiset transyhteisöt, joissa suurin osa oli kaltaisiani, syntymässä tytöiksi määriteltyjä. Meillä oli myös paljon muutakin yhteistä, sillä moni sairasti jotain mielenterveyden häiriötä, etenkin syömishäiriöt olivat yleisiä. Moni koki, että ei ole tyttö, koska ei ole kaunis, sellainen, joksi tytöt mediassa kuvataan ja jollaisista pojat tykkäävät.

Kun olin löytänyt tämän yhteisön ja opin lisää sukupuolen moninaisuudesta, aloitin itsekin tärkeän urani aktivistina. Julkaisin Tiktokissa ja Instassa paljon tietoa aiheesta. Millä perusteella esimerkiksi kuukautisista puhuttaessa käytetään sanaa nainen, vaikka todella monella miehelläkin on kuukautiset - esimerkiksi minulla? Olisi järkevämpää puhua menstruoivista ihmisistä, koska se on paljon selkeämpi ilmaus. Veinkin poikien vessaan asiasta julisteen ja jätin sinne myös Vuokkosten miehille tarkoitettuja tamponeja ja siteitä. Myös taannoin käyty aborttikeskustelu oli ongelmallinen, koska siinä korostettiin, että aborttioikeus on naisia koskeva ihmisoikeuskysymys. Miten niin! Myös miehillä pitää olla oikeus aborttiin ja heidän täytyy saada oikeuksistaan tietoa.

Löytämäni transyhteisön ansiosta sain myös tietoa hoidoista, jotka voisivat helpottaa oloani. Suurin syy mielenterveysongelmiini on loppujen lopuksi koko elämän jatkunut väärinsukupuolittaminen. Jos minua olisi koko elämäni ajan kohdeltu poikana, en luultavasti olisi koskaan sairastunut. Hoitoihin joutuu kuitenkin jonottamaan ja käymään läpi nöyryyttävät tutkimukset. Miksei ihmisen sana riitä? Miten sukupuolen muka voi määritellä ulkopuolelta, kun se kuitenkin on jokaisella yksilöllinen tunne? Onneksi olen saanut transyhteisöltä vinkkejä, mitä kannattaa sanoa. Esimerkiksi dysforiaa kannattaa korostaa vaikkapa sitä, miten kamalilta kuukautiset tuntuvat. Lisäksi, kun transkokemusta kyseenalaistetaan, on hyvä muistuttaa, että kärsii itsetuhoisuudesta ja se saattaa pahentua esimerkiksi väärän pronominin käyttämisen yhteydessä. (Käytän itse itsestäni pronomineja he/him). Kun vanhempani käyttävät minusta deadnameani, huudan heille, että alan kohta viillellä itseäni. Silloin he tottelevat.

Kun tarpeeksi kauan uhkailin hoitotahoja itsetuhoisuudella ja hoitovirheilmoituksilla, sain testot. Ne todella aiheuttavat sukupuolieuforiaa! Aion sanoa tästä lääkärille ensi kerralla. Upeaa, että lääkkeestä saa euforian tunteita. Testojen ansiosta esimerkiksi kuukautiset ovat loppuneet, huh. Ääni on madaltunut, ilmeisesti pysyvästi, ja karvoitus lisääntynyt. Haaveilen kunnon tuuheasta parrasta! Tällä hetkellä tähtään kuitenkin eniten masseen (mastektomia eli rintojen poisto) ja sitten pääsen viimein eroon näistä ahdistavista rinnoista. Se on monelle transmiehelle tärkeä rajapyykki. Ahdistava naiseus alkaa viimein todella pyyhkiytyä pois. Painokin laskee. Aion heti ottaa selfien someen ja esitellä arpia. Ne ovat todiste siitä, miten paljon olen kärsinyt, mutta ne ovat myös merkki toivosta. Kohtuani en halua poistaa, sillä haluan joskus lapsia ja saan olla todiste siitä, että mieskin voi olla raskaana. Terffit ovat varoitelleet, että testosteronihoito voi aiheuttaa lapsettomuutta, mutta tutkimusten mukaan tämä on transfobiaa.

Minua on kohdeltu naisena, tehty epäreiluja oletuksia sen takia, miltä näytän. Minulla on kuitenkin miehen sielu. En ole feminiininen, en ole hoivaaja, en ole alistuva. Olen aktiivinen toimija omassa elämässäni, ja minulla on siihen oikeus. Naiseus ei sovi minulle. Haluaisinkin kysyä, miksi ruumis on tärkeämpi kuin sielu. Monissa uskonnoissakin korostetaan sielun tärkeyttä. Miksi meidät täytyy määritellä kehojemme kautta, eikö tärkeintä ole sisin? Toivon, että jokainen transfobi miettii tahollaan, millaista tuskaa aiheuttaa transihmisissä, kun ei katso ihmisen sielua.

Kirjoittanut: Yöutu-Aamunkajo

Kun mitään ei saa enää sanoa eli kuinka kriittisestä ajattelusta tuli loukkaantumista

Ai että olen kyllästynyt nykyiseen keskustelukulttuuriin. Olen niin kyllästynyt, etten jaksa kirjoittaa tätä postausta kovin fiksusti tai puntaroidusti.

Työpaikkani taukohuoneessa oli tänään kiusaannuttava tilanne. Joku oli tuonut kahvipöytään mokkapaloja. Eräs setämiesoletettu haukkasi mokkapalaa ja pohti suu täynnä, saako enää sanoa "mokka" vai onko se rasistista, hehehehröhöhöö. Meillä työskentelee paljon maahanmuuttajia, ja yksi slaavilaisesta maasta kotoisin oleva kollega - hillityn asiallinen nainen - kysyi ällistyneenä, että ai oikeastiko. Hän oli siis aivan ymmällään. Herra setämies jatkoi edelleen m*kkapalaa mussuttaen, että joo joo, kaikkihan on nykyään rasismia. Hienoa tehdä vitsiä työpaikassa asiasta, joka koskettaa monen työntekijän elämää, eikä millään kivalla tavalla. Ja koska äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea puhuva kollega oli aivan ihmeissään tästä vitsistä, kahvihuoneeseen laskeutui erittäin painava hiljaisuus.

Olen aktiivinen keskustelija somessa ja lehdissä ja törmään aivan jatkuvasti siihen, että jos esitän pohdiskelua jostain aiheesta - ehkä yhteiskunnallisesta, ehkä arkisesta - tai pohdin jonkin sanan sivumerkityksiä, joku alkaa lällättää, että mielensäpahoittaja miten oikein selviät elämässä kun noin helposti menee ananas nenäonteloon. Monet eivät ole kiinnostuneita sanoista, järjellä tiedän tämän, mutta vaikea silti ymmärtää, sanathan ja tekstianalyysi ovat maailman kiinnostavin asia.

Esimerkkejä:

Terveydenhuollossa on ohjeistettu, että ei käytettäisi esimerkiksi sanaa "skitsofreenikko" vaan "henkilö, jolla on skitsofrenia". Tämä on siksi, että ihmistä ei nähtäisi sairautensa kautta, vaan sairaus nähtäisiin yhtenä ominaisuutena henkilöllä. Kysyin tästä ajatuksia, mitä mieltä olette, ja moni oli tulkinnut kysymykseni niin, että pitäisin skitsofreenikko-sanaa jotenkin "loukkaavana" ja haluaisin taas pöyristyä ja huohottaa moraalista ylemmyyttäni.

Eräässä suuressa Facebook-ryhmässä mies oli kirjoittanut kieli poskessa vitsiyritelmäpäivityksen parisuhteesta naisen kanssa. Päivityksessä hassuteltiin muun muassa kuukautisilla. Älyllistä ylemmyyttä tuli ilmaisemaan kundi, joka naureskeli, että sarkasmi on vaativa laji ja naiset ei selkeesti tajuu :DDDDD ja sitten pilkkasi. Kysyin, mikä päivityksessä oli sarkasmia. Sain hirveän määrän syytöksiä ja leimaamisia ja "kyllähän tää selkeesti on huumoria jos vähän ees miettii". Kuulemma saatan kuolla loukkaantumiseen. En saanut vastausta kysymykseeni ("mikä tässä oli sarkasmia"), vaikka täsmensin, että sarkasmilla tarkoitetaan sitä, että ilkeillään sanomalla päinvastaista kuin tarkoitetaan. Loppukaneetti oli "ei kannata ajatella noin monimutkaisesti ja uhriutua väkisin". Ehkä hän ei vain ymmärtänyt kysymystäni.

Eräässä lehtikirjoituksessani taas pohdiskelin kirjojen rasistisen kielen muuttamista niin, että kirjaa on edelleen miellyttävää lukea, klassikkoesimerkkinä tietenkin Agatha Christien kenties tunnetuin teos. Pohdin kirjoituksessa, missä menee raja siinä, milloin voidaan muokata ja milloin on parempi antaa olla. Sain vastineen, jossa minua syytettiin sensuuriin kannustamisesta, ja esimerkiksi Kiinassa sensuroidaan. Pohdintani siitä, milloin kirjojen sisällön muuttaminen ei ole ok, meni lukijalta jotenkin ohi. 

On toki ymmärrettävästikin syytetty. Joskus alennusmyyntien yhteyteen liitetään sana "mania". Kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon mania liittyy, on hengenvaarallinen sairaus. Tunnen miehen, joka tuhlasi kahden viikon manian aikana 44 000 euroa. Siksi pidän ongelmallisena, että sairaudella mainostetaan alennusmyyntejä, etenkin kun ottaa huomioon, että sairauteen liittyy toisinaan hallitsematonta rahankäyttöä. (Pidän ongelmallisena myös sitä, että ihmisiä kannustetaan osallistumaan kulutusbakkanaaleihin maanisella vimmalla.) Argumenttini eivät vakuuttaneet, eikä tietenkään aina tarvitsekaan, mutta tämäkin kannanotto otettiin suurena tunteenpurkauksena ennemmin kuin asiallisena kritiikkinä, jota ainakin yritin perustella. Ehkä johtuu internet-ajasta, että erimielisyys nähdään nykyään niin kauheana asiana.

Otsikon lentävä lause "mitään ei saa enää sanoa" ja sen kaveri "kaikesta loukkaannutaan" ovat kestohokemia, joissa "mielensäpahoittajailmiön" kritisoimisessa analyysi ja argumentointi loistavat poissaolollaan. Tämä on perimmäinen syy siihen, miksi aloitin tämän blogin (jota kovin laiskasti päivitän). Mitä tuohon voi sanoa? Noh, voivoi, niinhän se on? Mutta onko se, että joku on kanssasi eri mieltä ja sanoo sen, todella yritys hiljentää sinut? Onko se, että toinen pohtii kriittisesti sanaa, mainosta, somepäivitystä, typerää lehtikirjoitusta, laulun sanoitusta, todella sananvapauden rajoittamista? Eikö sananvapauden rajoittamista olisi se, että hän ei saa esittää tätä kriittistä pohdintaa? Sekin on vapaassa demokratiassa ihan ok, että sanoo tämän sanan olevan loukkaava ja sitä ei pitäisi käyttää ja voisiko tämän asian muotoilla toisella tavalla. Tämän kritisoijan kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, hänelle voi sanoa jopa kovin sanoin että onpa taas paskapuhetta, mutta hänellä on silti oikeus sanoa mielipiteensä. Se on sananvapautta.

Itse asiassa en ole aina näissä keskusteluissa varma siitä, kuka todella loukkaantuu. Jos minä pohdiskelen, onko mania-sanan käyttäminen alennusmyyntien mainonnassa ihan fiksua, ja toinen alkaa ääni tai näppäimistö täristen huokailla ja ruikuttaa, että "en kestä tätä nykyaikaa kun kaikesta loukkaannutaan", kummalla nyt ihan oikeasti on mennyt tunteisiin? Jos minua kritisoiva ihminen alkaa haukkua minua mielensäpahoittajaksi (tai vielä pahempaa, esimerkiksi hiekkaplluksi olen tullut kutsutuksi), olenko minä todella se, jolla meni kuppi nurin?

Todellisuudessa sanoista tai vääristä mielipiteistä suivaantuminen voi olla myös vaarallinen ilmiö, mikäli suivaantujille annetaan valtaa - niin kuin yhteiskunnassamme on annettu. Se ei ole vitsi, se on enemmän kuin mielensäpahoittamista silloin, kun näiden ihmisten todella annetaan pompotella ihmisiä suuria mediataloja myöten. Ihmisiltä vaaditaan työtehtävien epäämistä, jos näillä on edes vähän kiistanalaisilta haiskahtavia mielipiteitä tai joku vanha harkitsematon somepäivitys. Esimerkiksi kirjailijoita on canceloitu kirjamessuilta, kirjailija Chimamanda Ngozi Adichieta vaadittiin pois Helsinki Lit -tapahtuman esiintyjälistalta tämän "transfobisten" kannanottojen takia. (Kun puhutaan pienempilevikkisen kirjallisuuden kirjoittajista, halutaan näiltä kirjailijoilta viedä samalla toimeentulo. Sama pätee tietenkin muihinkin taiteenlajeihin.) Nettiaktivistit keräävät kuvankaappauksia ja uhkaavat hankkia somekirjoitusten perusteella potkut tavalliselle työmuurahaiselle, jos tämä kirjoittaa jotain vääränlaista. (Minullekin on haluttu hankkia potkut, kun kritisoin ilmiötä, jossa lapsille ei puhuttaisi lainkaan sukupuolesta. Kiinnostaisi tietää, kuinka kattava arkisto ja henkilörekisteri aktivisteilla on väärinajattelijoista.)

Kustantamon täytyy irtisanoutua transfobiasta. Urheiluseuran pitää liputtaa Pridelle. Elokuvayhtiön pitää pahoitella heikkoa representaatiota 30 vuotta vanhassa elokuvassa. Ettei vain iske boikotti. Miten tähän on päädytty? Miksi nöyristelemme nettiaktivistien edessä? Miksi olemme antaneet transaktivisteille niin paljon valtaa, että jopa lakeja on muutettu heidän vaatimustensa takia? Onko ajateltu jotenkin niin, että jos jonkin vähemmistön oikeuksien puolella seisominen on itsestään selvää ja historian oikealla puolella seisomista (myös samaa sukupuolta olevilla on oikeus mennä naimisiin ja niin edelleen), myös muiden vähemmistöjen oikeuksia kuuluu laajentaa, muuten näytetään pahalta? Olen kuullut väitteen, että jos en nyt kannata transsukupuolisten "ihmisoikeuksien" lisäämistä (vapaa pääsy naisten tiloihin, sanaston muuttaminen, sukupuolineutraali kasvatus, väärinsukupuolittamisen kriminalisointi ja niin edelleen), olen verrattavissa valkoisiin, jotka eivät nähneet mustia yhtä ihmisinä kuin valkoisia. Tai en olisi kannattanut naisten äänioikeutta. Ihanko totta, ihan varmasti?

Mikäli henkilö on syyllistynyt vakavaan rikokseen, ei hänelle tarvitse antaa supersuositun tv-ohjelman juontajuutta, niin kuin esimerkiksi Roope Salmista ei nähdä enää Putouksen juontajana. Natsismilla vitsaileva (äärimmäisen tuhoisa ideologia, tunnetusti) henkilö puolestaan ei ansaitse ministerinsalkkua. Mutta jokin raja tähän asiaan on voitava vetää. Onko sukupuolineutraaliusaatteen kritisoiminen todella niin paha synti, että minulta pitäisi viedä työt? Olenko niin vaarallinen? Sinua tarkkaillaan. Ole varuillasi. Tiedä. Sen tarkoitus on kai aiheuttaa ahdistusta, toisinaan siinä onnistutaankin.

Otsikon lauseen kaltaiset huohotukset tekevät hallaa ilmiön aiheelliselle kritiikille. Olen lopen kyllästynyt lohkaisuihin kuten "sä et saa sanoa mua enää mieheksi mä oon nykyään taisteluhelikopteri öhhöö katsokaa olen nokkela". Mitä luulette saavuttavanne tuolla? Ette ole edes hauskoja! Transideologiaa voi kritisoida niin monella tavalla aiheesta ja vahvasti argumentoiden. Sitten vaan väännetään vitsiä, vaikka aihe on vakava. Transaktivistien pyrkimys häivyttää nainen- ja mies-sanat on vakava asia (kirjoittanen tästä lisää myöhemmin), sitä täytyy voida kritisoida myös asiallisesti ja siten, että kritiikillä on jotain vaikutusta. (Lapsellisella vitsailulla ei ole.) Vitsiniekat, te teette gender-kriittiset ihmiset vain naurunalaisiksi. Pystyisitte parempaan - tai ääh, en ole itse asiassa ihan varma. "Mitään ei saa enää sanoa" tuntuu olevan paras argumentti, joka ihmisillä on. Eikä se edes ole argumentti, se on kannanotto. Vai onko se edes kannanotto vai pikemminkin tyhjä mantra, jota hoetaan?

Ja jos mitään ei saa enää sanoa, niin mitä sinä sitten haluaisit sanoa? No? Ai että kohta ei saa enää sanoa "mokka" kun enää ei saa sanoa "n*kru"? Juurihan sinä sanoit. Sitä paitsi. Sano vaan! Joku muu voi sanoa oman mielipiteensä, mutta mielipiteen sanominen ei ole sananvapauden rajoittamista vaan sen käyttämistä. Jos et kestä sitä, ehkä siinä tapauksessa ei kannata sanoa mitään.

"Transnaiset ovat naisia" - paras argumentti transideologian puolesta?

Britannian korkein oikeus linjasi, että vain biologisella naisella voi olla kaikki naisten oikeudet. Onneksi olkoon, naisasianaiset!

Kaikki eivät tietenkään olleet tyytyväisiä. Helsingin Sanomat julkaisi asiasta uutisen, jonka kielivalinnat pöyristyttivät monet. Esimerkiksi juuri sanaan naisasianaiset tartuttiin, koska ”eivät kaikki” ja ”terffit ei oo mitään oikeita naisasianaisia koska”. Eniten pöyristystä herätti kuitenkin se, että uutisessa määriteltiin transnainen biologiseksi mieheksi. Määritelmä oli kuulemma syrjivä, suorastaan vihapuhetta. Penättiin journalistisen etiikan linjauksia. Miksi sana transnainen piti määritellä, ja miksi määritelmä oli biologinen mies – transnaisethan ovat naisia? Huomautettakoon, että Helsingin Sanomat on Suomen merkittävin media ja lukijoita paljon erilaisista ryhmistä. Tietyt sanat on minun mielestäni tarpeen määritellä, jotta kaikki ymmärtävät, mistä on kyse. Kaikki eivät tiedä, mitä tarkoittaa transsukupuolisuus ja mikä on transnainen, vaikka transaktivistit näin tuntuvat olettavan. Vielä harvempi tietää, mitä tarkoittaa cis.

Määritelmä kuitenkin herätti huomattavasti paheksuntaa. Seuraavaksi muutama esimerkki.

Raisa Omaheimon Instagram-päivitys. Kuvassa lukee suurella yksinkertaisesti "transnaiset ovat naisia", tekstiosiossa Helsingin Sanomien sananvalintoja kommentoidaan. Asiaa ei perustella. Kuvankaappaus otettu 20.4.2025.

Poliitikko Emma Skrovin Instagram-postaus, jossa hän syyttää Helsingin Sanomia "paskan" "uutisoimisesta" (sanan "uutisoiminen" ympärillä lainausmerkit hänen omansa, sanan "paska" minun). Väitettä "transnaiset ovat biologisia miehiä" hän kuvaa valheelliseksi ja loukkaavaksi. Hänen kommenttinsa ovat kuvan tekstiosiossa, itse kuvassa lukee suurella "HELSINGIN SANOMAT MITÄ VITTUA". Kuvankaappauksen ottamisajankohta ei tiedossa.

Mikameitavaivaa-tilin postaus, jossa kirjoitetaan, että transviha on vihaa myös kokeneiden toimittajien kirjoittamana tai asiantuntijoiden, kuten Riittakerttu Kaltialan, sanomana (kun media tästä kirjoittaa). Lause "transviha on vihaa" toistuu useita kertoja, retorisena keinona. Kuvankaappaus otettu 18.4.2025.

Helsingin Sanomien lukijan kommentti mainittuun uutiseen. Kirjoittaja syyttää Helsingin Sanomia "terf-narratiivin" levittämisestä ja linjaa, että "cisnaisten" ja transnaisten välillä ei pidä tehdä eroa. Vinkki: uutisen kommenttikentässä paljon vastaavaa keskustelua. Kuvankaappaus otettu 20.4.2025.

Tämän kirjoituksen ydin: Onko lauseen "transnaiset ovat naisia" hokeminen paras argumentti sen puolesta, että ihmiset allekirjoittavat transideologian* vaatimukset?

Tätä argumenttia toistellaan siellä ja tuolla ja täällä. Lausetta käytetään argumentin lailla, vaikka - huonoja uutisia - kyseessä ei ole argumentti vaan teesi.

Jos lauseeseen "transnaiset ovat naisia" suhtaudutaan argumenttina, kyse on itse asiassa argumentaatiovirheestä. Kyseessä on argumentum ad nauseam. Wikipedia määrittelee sen seuraavasti (kuvankaappaus otettu 20.4.2025):

Skepsis ry:n sivuilla puhutaan vetoamisesta toistoon (siteerattu 20.4.2025):

Pyritään todistamaan väite oikeaksi toistamalla sitä riittävän monta kertaa.

”Kummituksia on olemassa sillä spiritismi toimii. Meediot saavat yhteyden kummituksiin. Olen itse monien tuttavieni ja sukulaisteni kanssa nähnyt kummituksia. Kaikki kansantarinat kummituksista eivät voi olla pelkkää valhetta. Nyt kun olen osoittanut, että kummituksia on olemassa, luulisi jääräpäisimmänkin skeptikon jo uskovan niihin.”

Transnaiset ovat naisia -argumenttia (tai väitettä) toistellaan transaktivistien ja muiden väitteen allekirjoittavien taholta todella monessa paikassa ja paljon. Huomioitavaa on, että väitettä ei toisteta monta kertaa samassa lähteessä (aina), vaan väitettä toistellaan useissa eri yhteyksissä ainoana perusteluna, jolloin se alkaa muistuttaa argumenttia. Keskustelu stopataan sillä, että transnaiset ovat naisia. Naistenvessat pitää avata myös transnaisille, koska transnaiset ovat naisia. Sanaa mies ja penis ei saa yhdistää, koska transnaisetkin ovat naisia. Lesbonaiset tai heteromiehet eivät saa sulkea transnaisia deittailupoolinsa ulkopuolelle, koska transnaiset ovat naisia. Kyseessä on ideologiaan perustuva linjaus. Oletuksena on, että kaikkien täytyy allekirjoittaa tämä linjaus - siispä sitä ei tarvitse perustella. Edellä Raisa Omaheimon ja Emma Skrovin päivityksistä tuli maku, että niissä määrätään: "Transnaiset ovat naisia, piste, lukko." Mikameitavaivaa-tilin postauksessa taas toistuu lause "transviha on vihaa", mutta sitä ei avata, miksi se on vihaa ja millä tavalla tämä viha näyttäytyy. Viha on vihaa, piste. Käsitettä ei voi määritellä niin, että määritelmässä käyttää määriteltävää käsitettä uudelleen!

Tulee mieleen myös kehäpäätelmä (Skepsiksen sivulta lisätietoa). Väite perustellaan sen lähtökohdilla. Tyypillistä on perustella jumalan olemassaolo sillä, että Raamattu sanoo jumalan olevan olemassa. Lukion äidinkielenkirjassa Särmä annettiin seuraava esimerkki: "Vaniljajäätelö on paras jäätelö, koska se on lempijäätelöni." Transnaiset ovat naisia -argumentin voisi tiivistää näin: "Transnaiset ovat naisia, koska he identifoituvat naiseksi." Kirjassa Trans: When Ideology Meets Reality (2021) Helen Joyce kysyy, että jos "jokainen, joka kokee olevansa abcd, on abcd", tiedämmekö nyt, mikä abcd on. Valitettavasti minulla ei ole kirjaa nyt mukana, joten en voi antaa tarkempaa viitettä tai siteerata häntä suoraan.

Tästä argumentista (väitteestä) vedetään myös johtopäätös, että jos et pidä transnaisia naisina (tai pidät heitä naisina mutta tiedostat, että he ovat biologisesti miehiä), levität vihaa. Väite on paksu ja sisältää sanakikkailua. Sanakikkailusta kirjoitan myöhemmin. Myös syytös on vakava ja kova, sellaista ei voi tehdä kevein perustein. Sitä, mihin syytös perustuu, ei yleensä avata tarkemmin. Joka tapauksessa syytöksellä on tarkoitus hiljentää toinen osapuoli, jotta hän ei osallistu keskusteluun. Minulle tämä haisee vähän siltä, että transaktivistit itse eivät toivo keskustelun jatkuvan, koska tietävät, että heillä ei ole riittävästi argumentteja. Muuta kuin ehkä että transnaiset ovat naisia. Kun vastapuoli näytetään vihan levittäjänä eli pahiksena, häntä ei tarvitse kuunnella lainkaan.

Taktiikka toimii. Mutta kuinka pitkään? Eikö aika suuri osa ihmisistä näe jo bluffin läpi? Minusta tuntuu, että asiassa on tapahtumassa muutos.

Entä onko biologisesta sukupuolesta puhuminen vihaa? Onko biologinen sukupuoli olemassa? Tästäkin riittäisi juttua kokonaan uudeksi päivitykseksi. Transaktivisteilta on herunut tietoa niukasti ja väite on vaihdellut vuosien aikana ja samanaikaisestikin. Olen kuullut monesti, että "kukaan ei kiistä biologista sukupuolta". Toisaalta biologisesta sukupuolesta ei tule puhua, kuten edellä nähtiin, eikä siihen pidä vedota, kun mietitään naisten oikeuksia. Vuosia sitten kuulin seuraavasta päätelmäketjusta: Transnaisen keho on naisen keho, se kuuluu naiselle = transnainen on biologinen nainen. Tätä väitettä en ole kuitenkaan kuullut pitkään aikaan. Jos taas väitetään, ettei biologista sukupuolta ole olemassa, on kyseessä niin suuri väite, että se täytyy perustella muutenkin kuin sanomalla, että transnaiset ovat naisia.

Siihen transaktivistit vetoavat usein, että biologisessa sukupuolessakin on variaatioita. Tämä on totta, onhan olemassa intersukupuolisia ihmisiä. Jotkut voivat jopa olla intersukupuolisia tietämättään. Onko tämä sitten syy kieltää biologinen sukupuoli kokonaan? Väitän, että jos koehenkilölle näytettäisiin lukuisia kuvia naisista ja miehistä, he pystyisivät nopeasti toteamaan henkilön biologisen sukupuolen, ja arvaus osuisi 90 - 95 %:ssa tapauksista oikein. Tähän pois jäävään 5 - 10 %:iin lukeutuisivat myös henkilöt, jotka ovat käyneet sukupuolenkorjausprosessin ja ovat - transaktivistien kieltä käyttäen - "passing". Kyllähän me kaikki tiedämme, mikä on nainen ja mikä on mies.

Yllyttääkö väite "transnaiset ovat biologisia miehiä" sitten väkivaltaan? Tämä riippuu tietenkin siitä, mikä nähdään väkivaltana. Joidenkin mielestä lause itsessään on henkistä väkivaltaa. Onko väkivaltaa kaikki, mistä ihmiselle tulee paha mieli? En näe, miten pelkästään tämä lause kannustaisi fyysiseen tai seksuaaliseen (tai henkiseenkään) väkivaltaan. Jotkut vievät ajatusta niin pitkälle, että transihmiset täytyy "laittaa ruotuun" ja hakata sopivaksi heidän syntymäsukupuoleensa. Se, joka tällaiseen toimintaan ryhtyy, on nielaissut suuremmankin ajatusmaailman, esimerkiksi sen, että väkivalta voi joskus olla oikein tai että transihmiset ovat lähtökohtaisesti alempia kuin muut. Yleensä näillä ihmisillä on myös näkemys siitä, millainen on oikeanlainen mies tai oikeanlainen nainen. Kyse ei ole siis transsukupuolisuuden vastustamisesta vaan lisäksi sukupuoliroolien kannattamisesta, pitämisestä hyvänä asiana. Ja sivumennen sanoen: Miksi transaktivistit ovat enemmän huolissaan "terffeistä" (radikaalifeministeistä) kuin äärioikeistosta? Radikaalifeministit eivät käytä väkivaltaa, äärioikeisto käyttää. (Suomalaisten radikaalifeministien ajatuksista voi lukea blogista ja vetää teksteistä johtopäätökset, toimivatko radikaalifeministit väkivaltaisesti.)

No, ovatko transnaiset naisia? Itse näen asian seuraavasti. Sukupuolen voi määritellä niin, että se on henkilön sisäinen kokemus, sukupuoli-identiteetti. Tai sukupuolen voi määritellä niin, että se perustuu fyysiseen todellisuuteen, siihen, millaisia meidän kehomme ovat. Kumpaakin määritelmää voi arjessaan käyttää, kysehän on määritelmistä, ja omassa elämässään saa toimia ihan miten haluaa niin kauan, kuin sillä ei ole negatiivista vaikutusta muihin. Mutta ei ole mitään pätevää syytä siihen, että sukupuoli-identiteetti nousisi (kaikkien silmissä tai juridisesti) biologisen sukupuolen ohi, eikä voida vaatia, että kaikki noudattavat sukupuoli on tunne -määritelmää omassa elämässään. Se ei ole realistista, eivätkä ihmiset myöskään halua tehdä niin, se on päivänselvää. Voiko massoilta todella vaatia, että he muuttavat niin keskeisen asian kuin sukupuolen käsitettä siksi, että olemassa on pieni joukko ihmisiä, jotka ovat eri mieltä? En ole kuullut ikinä yhtäkään perustelua sen puolesta, miksi sukupuoli-identiteetti, ihmisen sisäinen kokemus, olisi tärkeämpi, määrittävämpi ja keskeisempi kuin biologinen sukupuoli, fyysinen todellisuus. Jos jollakulla on tähän perustelu, otan kernaasti vastaan.

Joku vinkkasi joskus Twitterissä (anteeksi, minulla ei ole päivitystä saatavilla) "terf-testistä": Kysy henkilöltä, ovatko transnaiset naisia. Jos hän vastaa MITÄÄN muuta kuin "kyllä", kyseessä on "terf" eli "vääräuskoinen", "vihaaja". "Kyllä, mutta..." tai "se riippuu siitä, miten..." riittäisivät siihen, että ihminen tuomitaan vääräuskoiseksi ja suljetaan ulos keskustelusta. Niin olisi edellä kirjoittamani vuoksi tehty myös minulle, vaikka itse annankin myönnytyksen, siten, että sukupuolen voi myös määritellä sukupuoli-identiteettinä. Todella monet ihmiset vastaisivat tähän "terf-testiin" yksinkertaisesti lauseella "ei". Mitään myönnytyksiä ei anneta. Hyväksy väite. Se määrittelee sinua enemmän kuin arvaatkaan.

Biologisella sukupuolella on myös väliä lukuisissa tilanteissa. Tästä täytyy kirjoittaa oma postauksensa, aihe on liian iso tähän.

*Ps. Mitä on transideologia?

 

Taannoin kuulin kysytyn, mitä tarkoittaa transideologia (tai gender-ideologia), mikä ihmeen ideologia, ei ole mitään ideologiaa. Transliike (ja Pride) ilman muuta perustuvat ideologiaan. Avaan tässä lyhyesti.

Wikipedia määrittelee ideologian seuraavasti:

 

Ideologia eli aatejärjestelmä tai aaterakennelma on ohjeelliseksi muodostunut aatteiden kokoelma, poliittinennäkökulma todellisuuteen tai kaavoittuneeksi muuttunut poliittinen käytäntö, joka heijastaa tietyn yksilön, ryhmän, yhteiskuntaluokan tai kulttuurin tarpeita ja pyrkimyksiä.

 

Transideologiassa sukupuoli nähdään ihmisen sisäisenä kokemuksena – biologisen sukupuolen olemassaoloa ei varsinaisesti kielletä, mutta siitä ei kuitenkaan saa puhua (ks. linkit ym. yllä). Tämä sukupuolen määrittely on johtanut siihen, että sukupuoleen viittaavia sanoja ei tulisi käyttää – eikä aina käytetäkään, jopa lehdissä vältetään sanoja ”nainen” ja ”mies”! Terveydenhuolloltakin, esimerkiksi gynekologeilta, tätä on vaadittu. Jos biologinen sukupuoli hämärretään niin, ettei siitä saa edes puhua, ja perustellaan se henkilön sisäisellä kokemuksella (näkemys, jota suurin osa koko maailman ihmisistä ei jaa), eikö se ole ideologista? Etenkin, kun vaaditaan muita toimimaan näiden ihmisten edellyttämällä tavalla ja vaatimus on myös saatu osittain läpi, jopa politiikassa (esimerkiksi itsemäärittelylaki). Sekin, että terveydenhuolto tarjoaa ns. transhoitoja, on yhteiskunnallinen toimi.

Väitän, että liikkeessä on myös uskonnollisia sävyjä. En sano, että se olisi uskonto, mutta uskonnollisia sävyjä on. (Uskontotieteessä on pohdittu monia aiheita, muun muassa anoreksiaa ja fanikulttuuria, uskontopiirteiden läpi.) Tyypillistä on, että ”vääräuskoiset” (esimerkiksi vahingossa tai tahallaan vääriä termejä käyttävät) ajetaan pois ja heille osoitetaan paikkansa aika kovinkin sanoin. Sukupuolen sisäinen kokemus myös kuulostaa korvaani joskus joltain, mikä muistuttaa sielua. Sisäinen kokemus, arvokas, yhteydessä siihen, keitä me olemme – fyysinen keho, sen sisällä sielu.

Jos tarkastellaan Wikipedian määritelmää, transideologiasta tunnistetaan yksilön ja ryhmän tarpeet, joiden pohjalta tehdään poliittisia toimia. Se perustuu tiettyyn näkökulmaan todellisuudesta, fyysinen todellisuus ja immateriaalinen todellisuus (ihmisen sisäinen kokemus, yhteiskunnan odotukset, jotka kohdistuvat sukupuoleen). Tyypillistä ideologialle on myös (Wikipedian mukaan), että halutaan osoittaa omat näkemykset oikeiksi ja vastustajan näkemykset vääriksi. Tämä jos mikä pätee transideologiaan.